tiistai 21. tammikuuta 2014

Spash Jungle Waterpark

Aamu valkeni taas kirkkaana ja aurinkoisena! 

Suunnitelmien mukaisesti lähdimme vesipuistoon heti aamulla (vinkki: taksikyyti per suunta 600 baht). Matkalla meitä vastaan tuli autokulkue, joilla oli Thaimaan liput liehumassa ja pillit soi. Luin jälkeenpäin PhuketGazetten sivuilta, että kyseessä oli saattokulkue paikalliselle miehelle, joka oli kuollut Bangkokin mellakoissa.

Vesipuisto oli siinä mielessä pettymys, että siellä oli iso remontti menossa, jonka vuoksi vain Lazy River, vesiliukumäet ja lasten leikkialtaat oli käytössä. Olimme varanneet aikaa ko. paikkaan viisi tuntia, ja viimeiset puolitoista otettiin vain aurinkoa, sillä ei jaksanut kiertää samoja liukuja enään..
Onhan ne liu'ut hauskoja, mutta niitä on vain sen verran vähän.

Kotiuduttiin nuutuneina ja väsyneinä, vesipuisto vaati veronsa. :)

Hotelliin tullessa tarkistin sähköpostin ja se olikin täynnä huolestuneiden ystävien viestejä. "Thaimaahan on julistettu hätätila, onko kaikki kunnossa?!"
Olihan se uutinen pakko käydä lukemassa itsekin, mutta näyttäisi lähinnä vaikuttavan Bangkokin päässä, joten no worries, ainakin vielä! :)

Illalla hieman lisää shoppailua ja miehet käyttivät aikansa hyödyksi ja kävivät keilaamassa pari kierrosta.
:)

maanantai 20. tammikuuta 2014

Rantoja, shoppailua, vesipuistoa!


Tässä on muutama päivä kuitattavana, joten lauantaina suuntasimme Nai Thonille, joka olikin jo vuodessa taas vilkastunut hieman.

Yhä rannalla oli vain muutama rivi tuoleja, mutta välit oli pienentyneet ja viime kerran lähes tyhjä ranta, oli nyt ns. puolillaan. Eipä siinä mitään, yhä se oli ihanan rauhallinen verrattuna muihin rantoihin.
Sää on suosinut auringon palvojia, koko viikolla on ollut vain yksi pilvinen päivä ja muuten on aurinko helottanut. Sateesta ei ole ollut tietoakaan.

Rannan jälkeen olikin aika käydä suihkussa ja lähteä vkoloppumarkkinoille. 
Aah... Ihana tungos kutsui, hyvine tarjouksineen! ;)

Saimme kulutettua aikaa sen kolmisen tuntia kojuja kiertäen. Sen jälkeen alkokin olla jo niin heikko olo että oli pakko luovuttaa, mutta kyllä me siinäkin ajassa saatiin jo hyvin rahaa palamaan..

Yllättävää oli se, että hintapyynnöt tuntui olevan alhaisempia kuin mitä parina edellisenä vuonna. Liekö vain muisti tehnyt tehtävänsä, vai mahtoiko näin olla?


Sunnuntai vietettiin Kata Noilla ja aurinkoa otettiin siihen malliin että oli jo illalla tiedossa, ettei seuraavalle päivälle kannattanut suunnitella mikään asteista rantatoimintaa. :)
Suunnattiin illalla hohtokeilaamaan Jungceyloniin ja olihan se hauskaa, vaikka edellisestä kerrasta on kyllä vierähtänyt yli viisi vuotta, joten taidot oli sen mukaiset! ;D

Maanantai oli siis taas shoppailupäivä! Miehet lähetettiin matkoihinsa ja naisvoimin kiersimme Big C:n ja Robinsonin lastenvaateosastot, Gapin liike ja kaikki liikkeet missä vähänkin näytti olevan lastenvaatteita.
Lounastreffit oli sovittu yhteen rantaravintolaan, jonka jälkeen alkoi kojukierrokset. :)
Kierrettiin joka koju, joka oli ravintolan ja Jungceylonin välillä, plus Bangla Mall ja Ocean Plaza. 
Matkalta tarttui vähän tuliaisia ja itsellekin vähän vaatetta. :) 
Illalla ei sitten jaksettukaan enää ravata mihinkään, joten käytiin vain hotellin vieressä olevassa ravintolassa syömässä ja painuttiin unille, niin jaksaa sitten aamulla suunnata vesipuistoon.


lauantai 18. tammikuuta 2014

Girls day out!

Tuli hoidettua jalat kuntoon het kerralla!

Suunnattiin yhdentoista aikoihin Jungceyloniin kalojen syötiksi! 
Alkuun se kutitti niin tajuttoman paljon että epäilin, mahdanko kestää sitä varttia, vai 
jääkö kokeilu pariin minuuttiin. Äkkiä siihen kuitenkin tottu.

Meidän kikatus houkutteli ympärille useita uteliaita ja monet kyseli, miltä hoito
tuntuu. Heistä moni, rohkaistui itsekin kokeilemaan ja kaloilla riittikin ihan kivasti hommaa, sille
aamulle.
Lopputulos oli kyllä pienen kutinan arvoinen! 

Kalahoidon jälkeen olikin pientä shoppailua luvassa, kun kierreltiin Jungceylonia ja sen ihania kenkäliikkeitä. Matkaan lähti SportWoldin Puuman alennusmyynneistä kaikkea kivaa. :)

Jalkahieronta oli päivän toinen etappi. Mentiin Jungceylonin kellarikerrokseen ja otettiin sieltä tunnin 
jalkahieronta. Yhdistelmä ihanaa rentoutumista ja suoranaista tuskaa, kun hieroja otti
jalat rystyskäsittelyyn. Kivunkin keskellä onnistuin nukahtamaan jonkinasteiseen horrokseen ja
tunti meni kuin siivillä.

Hieronnasta selvittyämme päätettiin ottaa vielä pedikyyri, joka varattiin yhdestä rantakadun kauneushoitolasta, niin on sitte jalat ihan viimeisen päälle kunnossa. ;)

Mukavan aamupäivän/päivän kruunasimme syömällä hieman Cesarpitaleipää. Nam!

Illan viihdykkeenä oli taas leffa, Captain Phillips, jota voin kyllä ehdottomasti suositella! 
Tom Hanks osaa hommansa!!

Rannaton päivä meni kuin siivillä! Seuraavalle päivälle oli suunnitelmissa taas rantaa ja rannoista valittuna Nai Thon.

torstai 16. tammikuuta 2014

Rantoja, rantoja...

Tässä ollaan kolme päivää tahkottu auringonoton merkeissä. Tiistaina Kata Noi, keskiviikkona Kata ja torstaina Nai Harn. Eipä ole Thaimaan sää pettänyt meitä auringon palvojia! 
Vaikka aamuisin on ollut pilvistä, on rannalla aurinkokin porottanut ihan riittämiin.

Käytiin myös keskiviikkona Jungceylonin teatterissa katsomassa Hobitti osa 2 3D leffana, kun kotosalla ei ole tullut sitä käytyä katsomassa.. Ihan jees.. Ei se nyt niin kovasti sykähdytä kun kaikki on omalla tavallaan tuttua jo LOTR:stä, mutta ihan kivaa katseltavaa.

Tänään olisikin tarkoitus sitten pitää rantavapaa, mikä meillä naisilla tarkoittaa kalojen jalkahoitoa ja sen päälle kunnon jalkahieronta. Vielä hieman ollaan kahden vaiheilla, pitäiskö käydä kasvohoidossa samalla kertaa.. Saas ny nähä, mitä keksitään! :)

Miehet vissiin lähtee skootteriajelulle maisemia ihailemaan. Ja iltapäivällä taitaa olla taas leffan paikka. 

maanantai 13. tammikuuta 2014

Perillä!

Tänä aamuna päästiin viimein tänne Phuketiin. Eipä tuota lentokenttä elämää olisi yhtään enempää kyllä jaksanutkaan. :) Parilta viime päivältä on unet jäänyt aika pieniksi, mitä nyt koneessa tuli vähän torkuttua. Tänään sitä onkin sitten tullut nukahdettua taksiin ja pariin otteeseen tähän hotellin sängylle, vaikka piti sinnitellä tämä päivä loppuun saakka hereillä.

Tänään ei paljoa ole kyetty/jaksettu tehdä, käytiin syömässä ja ostamassa pakolliset ostot eli rasvat, shampoot ym. 
Huomenna olisi sitten tarkoitus suunnata joko Katalle tai Kata Noille niin pääsee ottamaan hieman aurinkoa. Mitä muuta, niin se jää vielä nähtäväksi! :)

lauantai 11. tammikuuta 2014

Tästä lähtee!!

Taas se on edessä... ihana lämpö ja auringon paiste!
Talvesta ja lumesta kerittiin nauttia n. vuorokauden verran.

Meillä onkin tällä kertaa kaveripariskunta matkassa mukana, joten se tuo jotain uutta tähän reissuun.

Ajomatka Pohjanmaalta Helsinkiin sujui oikein talvisissa fiiliksissä. Alkumatkasta ajettiin lumipyryssä, loppumatkasta tuli sellasta jäätihkua, että joutui välistä pysähtyä krapaamaan laseja.

Juuri nyt elikkäs 5.36 on takana n. vuorokausi valvomista ja vielä puoleen päivään pitäis yrittää pitää silmät auki. Matkasuunnitelma on Helsinki-Amsterdam-Kuala Lumpur-Phuket, eli piiiitkä matka edessä!